YLE Teema

Populaarimusiikki

Rock-Suomi: Kotipojat

Julkaistu tiistaina 07.12.2010 17 kommenttia 183 suositusta

Etelä-Bronxissa syntynyt hip hop rantautui pohjolaan 1980-luvun alussa. Hapuilevista ensiaskeleista alkoi uuden urbaanin rytmin tarina Suomessa.

Ensimmäisessä dokumenttimuotoisessa kokonaisesityksessä alkuperäiset b-boyt, huumoriräpillä listoille nousseet pop-starat, underground-legendat ja hip hopin avainpelurit piirtävät suomalaisen rap-skenen tiekartan halki liki kolmenkymmenen vuoden.

80-luvun piirit olivat pieniä, mutta erityisesti breakdance ja graffiti saivat paljon näkyvyyttä. Amerikkalaisen kulttuurin ihannoinnista siirryttiin kansanomaisemman huumoririimin aikaan, ja kotimaisesta rapista tulee listapoppia. Huumoribuumi leimasi suomiräppiä pitkän aikaa. Vitsi "edellä soinut rap" poiki yltiövakavan maanalaisen vastareaktion, minkä jälkeen löytyi keskitie ja oma suomalainen ilmaisu alkoi kehittyä.

Vuosituhannen vaihteessa räjähti ja muun Euroopan esimerkin mukaisesti Suomi-hiphop tunkeutui osaksi valtavirtaa. Muotiaallon laannuttua hip hop on löytänyt paikkansa genrenä muiden joukossa. Tänään hip hop on monille nuorille luontevin tapa ilmaista itseään. Kehässä ovat ensimmäiset ikäluokat, jotka ovat kuunnelleet räppiä koko ikänsä.

Tässä jaksossa:

* Oliko 1980-luvun Suomesta helppo löytää hip hop-tyyliin sopivia kengännauhoja?
* Miksi räppäri Petos tekee tahallaan inhottavaa soundia?
* Antaako Raptorin Jufo III elämänsä ensimmäisen asiallisen haastattelun?
* Miten toppatakkikansa reagoi Asematunnelin breikkaajiin 1980-luvulla?
* Kuinka kasettimankalla tehdään taidetta?
* Ehtivätkö ruotsalaiset ensin?
* Old School-äijien kotiarkistot avautuvat: harvinaisia kuvia Suomi-hopin varhaisvuosilta, tunnelmia legendaariselta Worldwide-klubilta ja aitoa Bronx-kuvaa.
* Särre ja Jodarok pudottavat vapaalla tyylillä totuuden hip hopista ja Yleisradiosta. Aksim teki biitit.

Kymmenen tarinaa unelmista, kasvukivuista ja suomalaisesta rockista.

Lisätietoa ohjelmasta

Ohjaus: Nuutti Takkinen. Käsikirjoitus: Nuutti Takkinen.

Suosittele183 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Rock Suomi ...kö

Iha hienoa, että jollekki raptorille ja kumppaneille löytyy oma jakson sarjassa jonka ainakin otsikkonsa puolesta pitäisi käsitellä suomalaista ROKKIA! Muutenkin noita räppäreitä on ollu jo parissakin jaksossa ja samaan aikaan rokkarit on unohdettu. Esimerkiksi tossa sanoitus jaksossa alkoi aika suunnattomasti vituttaan kun siellä oli vähän niinku tän päivän edustajana joku räppäri, vaikka rokin puolella on ihan loistavia kirjoittajia ja biisin tekijöitä ehkä enemmän ku koskaan aikaisemmin.
Missä on sellaiset bändit kuten Disco Ensemble, Mokoma, Stam1na, Maj Karma (+kauniit kuvat), Zen cafe, YUP, Timo Rautiainen, Don Huonot... Tai sitten maailmalla isosti menestyneet HIM, Nightwish, CoB... ja monet monet muut pienemmät, mutta ah niin kovat ja vankkumatonta suosiota nauttivat pumput... Mutta ei se mitään, onhan sinne päässyt naamaansa näyttämään jo Antti Tuisku ja Anna Abreauö. Taitavat sarjan tekijät olla liian vanhoja ja ulkopuolella kun eivät enää löydä rokkia tuon paskan seasta mitä nuo valtakanavat suoltaa.

Anonyymi

Rock Suomi ...kö kirjoitti:

Missä on sellaiset bändit kuten Disco Ensemble, Mokoma, Stam1na, Maj Karma (+kauniit kuvat), Zen cafe, YUP, Timo Rautiainen, Don Huonot... Tai sitten maailmalla isosti menestyneet HIM, Nightwish, CoB...

Kaikki ei voi millään mahtuu mukaan, ja eiköhän tota joka suunnasta pursuavaa heviä saada ihan tarpeeks siinä jaksossa 9. Ja noi vientituotteet varmaan esitellään siinä viimesessä sit.

Anonyymi

Rock Suomi ...kö kirjoitti:
Iha hienoa, että jollekki raptorille ja kumppaneille löytyy oma jakson sarjassa jonka ainakin otsikkonsa puolesta pitäisi käsitellä suomalaista ROKKIA! Muutenkin noita räppäreitä on ollu jo parissakin jaksossa ja samaan aikaan rokkarit on unohdettu. Esimerkiksi tossa sanoitus jaksossa alkoi aika suunnattomasti vituttaan kun siellä oli vähän niinku tän päivän edustajana joku räppäri, vaikka rokin puolella on ihan loistavia kirjoittajia ja biisin tekijöitä ehkä enemmän ku koskaan aikaisemmin.
Missä on sellaiset bändit kuten Disco Ensemble, Mokoma, Stam1na, Maj Karma (+kauniit kuvat), Zen cafe, YUP, Timo Rautiainen, Don Huonot... Tai sitten maailmalla isosti menestyneet HIM, Nightwish, CoB... ja monet monet muut pienemmät, mutta ah niin kovat ja vankkumatonta suosiota nauttivat pumput... Mutta ei se mitään, onhan sinne päässyt naamaansa näyttämään jo Antti Tuisku ja Anna Abreauö. Taitavat sarjan tekijät olla liian vanhoja ja ulkopuolella kun eivät enää löydä rokkia tuon paskan seasta mitä nuo valtakanavat suoltaa.

Kun tehdään HISTORIALLISTA dokumenttia, ei kantsi keskittyä tuoreimpiin tapauksiin. Hyvä sarja toistaiseksi.

Väärin...kö?

Rock Suomi ...kö kirjoitti:
Iha hienoa, että jollekki raptorille ja kumppaneille löytyy oma jakson sarjassa jonka ainakin otsikkonsa puolesta pitäisi käsitellä suomalaista ROKKIA! Muutenkin noita räppäreitä on ollu jo parissakin jaksossa ja samaan aikaan rokkarit on unohdettu. Esimerkiksi tossa sanoitus jaksossa alkoi aika suunnattomasti vituttaan kun siellä oli vähän niinku tän päivän edustajana joku räppäri, vaikka rokin puolella on ihan loistavia kirjoittajia ja biisin tekijöitä ehkä enemmän ku koskaan aikaisemmin.
Missä on sellaiset bändit kuten Disco Ensemble, Mokoma, Stam1na, Maj Karma (+kauniit kuvat), Zen cafe, YUP, Timo Rautiainen, Don Huonot... Tai sitten maailmalla isosti menestyneet HIM, Nightwish, CoB... ja monet monet muut pienemmät, mutta ah niin kovat ja vankkumatonta suosiota nauttivat pumput... Mutta ei se mitään, onhan sinne päässyt naamaansa näyttämään jo Antti Tuisku ja Anna Abreauö. Taitavat sarjan tekijät olla liian vanhoja ja ulkopuolella kun eivät enää löydä rokkia tuon paskan seasta mitä nuo valtakanavat suoltaa.

Kun tuossa ihmettelit puutteita, niin et tainnut ottaa huomioon että kyllä tuossa sanoitusjaksossa oli Martikaisen Jarkko, joka nyt vain sattuu kirjoittamaan soolouransa YUPn biisit. CoBin kaltaista kikkelihevibändiä tuskin tarvitsee esitellä, tekstit on kuultu monelta taholta.. Ja eihän Asa edustanut ainoaa nykypäivän mallia, kyllähän PMMPkin lukeutui samaan kastiin. Ja jaksossa puhuttiin kehityksestä, kahdesta eri linjasta, toisen linjan päähän nyt on sattunut muotoutumaan mm. rap.
Ja tämä viesti ihan vain siksi että vituttaa kun ei ole mietitty tarkemmin että mistä taas lähdetään kärjistämään.

Anonyymi

Kun tuossa ihmettelit puutteita, niin et tainnut ottaa huomioon että kyllä tuossa sanoitusjaksossa oli Martikaisen Jarkko, joka nyt vain sattuu kirjoittamaan soolouransa YUPn biisit. CoBin kaltaista kikkelihevibändiä tuskin tarvitsee esitellä, tekstit on kuultu monelta taholta.. Ja eihän Asa edustanut ainoaa nykypäivän mallia, kyllähän PMMPkin lukeutui samaan kastiin. Ja jaksossa puhuttiin kehityksestä, kahdesta eri linjasta, toisen linjan päähän nyt on sattunut muotoutumaan mm. rap.
Ja tämä viesti ihan vain siksi että vituttaa kun ei ole mietitty tarkemmin että mistä taas lähdetään kärjistämään.[/quote][/quote][/quote]

Word!

Anonyymi

No siis tämä ohjelmahan oli aivan roskaa. Kaikki kliseisimmät ja turhimmat tyypit jakamassa mielipiteitään kuin olisivat jotain "pioneereja", joiksi osa itseään myös vaatimattomasti kutsuu julkisuudessakin. Populistinen sekasotku, joka hukkuu turhaan kikkailuun.

zevari

puuttupa iso kirjo kavereita.. pisti oikee silmään et taas pinnalla olevaa petrii ei nähty ku 5sec ja rottaa en nähny tosin iha alusta en kerenny katella.. davo, pale, elastinen.. mut mikä juttu toi raptori oikee oli? kaverit ei tehny varsinaista rockkii eikä mitään iskelmää niin se rankataan heti rap/hiphop.. joo olihan se alkujaan ekoi maanlaajusii sekamusa settei..

Anonyymi

Hieno dokkari.

Anonyymi

Missä oli yksi "pioneereista" SKINNY LA ROCK l. Kool Skinny l. Kool Ski?! Pitänyt elämäntyyliä yllä 80-luvulta saakka tähän päivään mm.Rap SM-skaboilla ja tekemällä musaa kaikki nämä vuodet!!! Oman tien kulkija, jonka meriitit kaikki tietää, mutta näköjään joillekin liian rankkaa nostaa niin ylös kuin kuuluu...

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:

Kyllähän hänet mainittiin?

Macomuumi.dot.nam.wiet.kong

Helewatan hyvä dokumentti.

Anonyymi

Pittää kattoa kun serkku Davo räppää,muistan kun jo ala-aste 11-12v ja vähän vanhempana tästä puhu, onpa kiva nähä

Anonyymi

Pohdin tuossa että mikä oli se kappale josta sanottiin että "2000-luvun alussa" ja oli videon pätkää, jotain USA:sta Funkin tapasta musiikkia.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Pohdin tuossa että mikä oli se kappale josta sanottiin että "2000-luvun alussa" ja oli videon pätkää, jotain USA:sta Funkin tapasta musiikkia.

Bomfunk MS's - Freestyler

Anonyymi

Rock Suomi ...kö kirjoitti:
Iha hienoa, että jollekki raptorille ja kumppaneille löytyy oma jakson sarjassa jonka ainakin otsikkonsa puolesta pitäisi käsitellä suomalaista ROKKIA! Muutenkin noita räppäreitä on ollu jo parissakin jaksossa ja samaan aikaan rokkarit on unohdettu. Esimerkiksi tossa sanoitus jaksossa alkoi aika suunnattomasti vituttaan kun siellä oli vähän niinku tän päivän edustajana joku räppäri, vaikka rokin puolella on ihan loistavia kirjoittajia ja biisin tekijöitä ehkä enemmän ku koskaan aikaisemmin.
Missä on sellaiset bändit kuten Disco Ensemble, Mokoma, Stam1na, Maj Karma (+kauniit kuvat), Zen cafe, YUP, Timo Rautiainen, Don Huonot... Tai sitten maailmalla isosti menestyneet HIM, Nightwish, CoB... ja monet monet muut pienemmät, mutta ah niin kovat ja vankkumatonta suosiota nauttivat pumput... Mutta ei se mitään, onhan sinne päässyt naamaansa näyttämään jo Antti Tuisku ja Anna Abreauö. Taitavat sarjan tekijät olla liian vanhoja ja ulkopuolella kun eivät enää löydä rokkia tuon paskan seasta mitä nuo valtakanavat suoltaa.

no tota sun rockias ja sen historiaa voit kuule ostaa dvd:n kirjana,vaikka vittu hurriganes hamburilaisena mikäli sua nyt se niin paljon vituttaa että rokkia ei oo muka tarpeeks vai? jos sulla on netti missä nillittää niin opetteleppas käyttämään sitä vaikka tiedonhakuun...esimerkiks jos joku kuulee jonku hyvän rokki stygen ja diggaa siitä ni se varmaan löytää siitä helvetin helposti tietoa netistä.tuossa jaksossa esiintyi semmosia guruja joista sun puhuvaakonetta kuuntelevilla räkispennuilla ei tuu ikinä olemaan tarpeeksi tietoa.

Anonyymi

wholesale coach handbags About ten
cheap designer handbags ago when I was
coach handbagsoutlet undergraduate in college
gucci handbags outlet was working
louis vuitton handbags online an intern at
prada handbags outlet University's
juicy couture handbags outlet Museum of Natural
tory burch handbags outlet One day while
marc jacobs handbags outlet at the cash register
cheap coach purses the gift shop
replica designer wallets an elderly couple
coach wallets online come in with a
gucci wallets online little girl in a wheelchair
louisvuitton wallets online As I looked closer
hermes wallets online this girl, I saw that
cheap designer sunglasses she was kind
coach sunglasses online perched on her
gucci sunglasses online I then realized
louis vuitton sunglasses online she had no
oakley sunglasses online arms or legs,
rayban sunglasses online just a head, neck and
carrera sunglasses online She was wearing
cheap coach handbags little white dress
cheapdesignerjewelry with red polka
cheap designer scarf the couple wheeled
louis vuitton scarf online up to me I was
gucci scarf online looking down
burberry scarf online register. I turned
hermes scarf online head toward t
coach scarf online and gave her
polo scarf sale As I took the money
designer shoes online her grandparent

Anonyymi

cheap juicy couture eparating the car
designer handbags sale copies and runnin
cheap wallets online the pages
cheap sunglasses manuscript
replica burberry handbags to shape. "It's my la
designer chanel handbags st, and different from
wholesale coach handbags ything I've done
discount gucci handbags is so altogether d
cheap jimmy choo handbags ferent that I am
cheap juicy couture bags most afraid of it,
cheap juicy couture bags yet I've a sneaking
cheap louis vuitton handbags online dea it is good.
cheap prada handbags You be judge
versace handbags online Hawaiian story
polo purses sale e was bright
furla handbags for sale ith the creative glow,
cheap burberry wallets though she shivere
cheap coach wallets in the cold room and
cheap louis vuitton wallets sale had been struck b
gucci wallets online se, leaving the Bibl
cheap chanel necklace any years passed
cheap juicy couture handbags nd the young man w
replica coach necklace very successful
cheap dior necklace business. He
cheap frey wille necklace length blonde hai
cheap juicy couture necklace beautiful, she was
cheap louis vuitton necklace the center of the hom
cheap tiffany necklace you get married
cheap chanel bracelet until you ge
cheap juicy couture purses business person
cheap coach bracelet now and whenever
cheap frey wille get down and
cheap juicy couture bracelet the troubles
cheap louis vuitton bracelet the world, I think
replica tiffany bracelet about that little girl
cheap frey wille earrings and the remarkable
cheap frey wille rings lesson about
cheap oakley sunglasses that she taught
designer rayban sunglasses today about what

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.

YLE Teema on Facebook