YLE Teema

 

Tiededokumentti

Parviäly

Julkaistu keskiviikkona 28.03.2012 0 kommenttia 172 suositusta

sunnuntai 2.12. klo 16.15

Ällistyttävä näky, jonka voi kohdata missä tahansa, vaikka kaupungin torilla: sadat, tuhannet, jopa kymmenet tuhannet linnut, kalat tai hyönteiset tekevät parvena salamannopeita liikkeitä kuin käskystä. Mutta mikä niitä ohjaa? Ne eivät saa ohjeita miltään johtajalta vaan parvi itse toimii kollektiivisesti tavalla, joka ylittää yksilöiden kyvyt.

Tällainen älykkyys, jota kutsutaan parviälyksi, eroaa meidän ajattelustamme radikaalisti. Ihmisille parviäly on vierasta, mutta voimme silti oppia jotain parvien käyttäytymisestä. Biologit ovat tutkineet parviälyä jo kauan, mutta nyt myös insinöörit ja kyberneetikot ovat kiinnostuneet siitä. Tarkoituksena on saada koneet toimimaan parvessa. Autonomiset, itseohjautuvat robottiparvet voisivat tulevaisuudessa matkustaa avaruudessa tai tehdä lääketieteellisiä toimenpiteitä ihmiskehon sisällä.

Toisaalta meillä ihmisillä on enemmän yhteistä pulujen ja silakoiden kanssa kuin luulemmekaan: tutkijat selvittävät myös sitä, miten kollektiivi vaikuttaa ihmisen päätöksentekoon - ja ovatko ihmiset kenties parvessa älykkäämpiä?

Lisätietoa ohjelmasta

Parviäly (Schwärme - Die Intelligenz der Massen), Saksa 2009.

Suosittele172 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook