Juttuarkisto
Aihe tai ohjelmapaikka:
Listaa jutut:
- Kulttuuridokumentti
Tekijänä Kasperi Laine
maanantai 3.6. klo 15.00Julkaistu perjantaina 26.04.2013 1 kommenttia 54 suositusta
Kasperi Laine eli Laineen Kasperi kirjoittaa, räppää ja suunnittelee äänimaailmoja teatteri- ja tanssiesityksiä varten. Musiikin tekeminen on hänelle etsimistä, ja taiteessa tärkeintä on sanoma, ei raha.
- Kulttuuridokumentti
Baletin harvat ja valitut
sunnuntai 16.6. klo 16.10Julkaistu tiistaina 16.04.2013 0 kommenttia 19 suositusta
Kaksiosainen sarja päästää katsojan kurkistamaan Tanskan kuninkaallisen baletin balettikoulun jännittävään maailmaan ja kilpailuun.
Löydä lisää:
baletti - Kulttuuridokumentti
Okej-lehti, Ruotsin "Suosikki"
keskiviikko 19.6. klo 23.15Julkaistu keskiviikkona 10.04.2013 0 kommenttia 16 suositusta
Alice Cooper piti siitä ja monet muutkin, sillä vuonna 1984 ruotsalaista Okej-lehteä myytiin peräti 156 000 kappaletta. Ruotsalaisdokumentti kertoo lehdestä, jota kaikki kasariteinit rakastivat.
- Kulttuuridokumentti
Kirje Elialle
keskiviikko 27.2. klo 23.25
Julkaistu maanantaina 04.02.2013 0 kommenttia 25 suositusta
Martin Scorsesen dokumenttielokuva on henkilökohtainen ja tunteikas kunnianosoitus Elia Kazanille, jonka elokuvat Alaston satama ja Eedenistä itään muuttivat nuoren Martinin elämän.
- Kulttuuridokumentti
Paluu parketille
sunnuntai 3.2. klo 20.00Julkaistu keskiviikkona 09.01.2013 0 kommenttia 27 suositusta
Palkittu tanskalainen dokumenttielokuva seuraa latinotanssin entisen maailmanmestarin Slavik Kryklyvyyn yritystä palata tanssin huipulle liki kymmenen vuoden tauon jälkeen. Slavikin uusi tanssipartneri on hänen tyttöystävänsä Anna. Kestääkö suhde, onnistuuko comeback?
- Kulttuuridokumentti
Pariisi, taiteen mekka
sunnuntai 21.4. klo 23.05Julkaistu keskiviikkona 09.01.2013 0 kommenttia 123 suositusta
1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä läntisen taidemaailman läpi pyyhkäisi modernismin myrsky, joka kumosi vuosisataisia perinteitä ja irrotti juuriltaan kuvataiteen, musiikin, kirjallisuuden, tanssin ja teatterin. Myrskyn silmässä oli Pariisi. Kaksiosainen dokumentti.
- Kulttuuridokumentti
Moebius – fantastinen elämä
tiistai 15.1. klo 17.50
Julkaistu tiistaina 08.01.2013 0 kommenttia 23 suositusta
Dokumentti ranskalaisesta taiteilijasta ja sarjakuvantekijästä Jean Giraud’sta, joka tunnetaan parhaiten nimellä Moebius. Outojen, mahdollisten maailmojen luoja puhuu dokumentissa työstään ja elämästään.
- Kulttuuridokumentti
Pelinrakentajat
keskiviikko 9.1. klo 15.00Julkaistu tiistaina 08.01.2013 0 kommenttia 43 suositusta
Miten Suomesta tuli pelimaailman kingi ja kuinka Max Payne ja Angry Birds syntyivät juuri Suomessa? Dokumentti suomalaisista pelinrakentajista.
- Kulttuuridokumentti
Vivienne Westwood - tee se itse!
tiistai 4.6. klo 17.00
Julkaistu torstaina 03.01.2013 0 kommenttia 36 suositusta
Muodin huipulle 1970-luvun punkin myötä noussut Lady Westwood on yhä muotimaailman kapinallinen. Ranskalaiset dokumentintekijät seurasivat brittimuodin kuningattaren vauhdikasta elämää vuoden verran.
- Kulttuuridokumentti
Suomensukuiset 30 päivässä
lauantai 9.3. klo 18.40Julkaistu keskiviikkona 19.12.2012 88 kommenttia 251 suositusta
Menestyksekkäät sarjat Venäjän halki 30 päivässä ja Silkkitie 30 päivässä ovat saaneet jatkoa. Nyt näyttelijä Ville Haapasalo matkustaa Siperiaan etsimään suomalaisuuden juuria.
Selaa ohjelmia aiheiden mukaan
Selaa ohjelmapaikkoja
Suositelluimmat jutut
