YLE Teema

 

Teemalauantai

23.2. Teemalauantai: Tango-Suomi

Julkaistu maanantaina 28.01.2013 3 kommenttia 75 suositusta

lauantai 23.2. klo 21.00-23.47

Iskelmä-Suomen tangoviikolla myös Teemalauantai on täynnä suomalaisen tangon taikaa. Matkaa tehdään Markku Pölösen nostalgisesta Onnen maasta Tuomari Nurmion stadilaisen tangon etsintään, 1960-luvun maaseudun tanssilavoilta 2000-luvun Helsinkiin.

Markku Pölösen nostalginen tangoelokuva Onnen maa kertoo Tenhosta, joka palaa Helsingistä kesänviettoon kotiseudulleen Pohjois-Karjalaan. Elämä kaupungissa on näyttänyt kaikki puolensa, mutta kotipitäjän meno ei ole muuttunut miksikään. Eletään 1960-luvun alkua.

Tenho on muuttanut työn perässä Helsinkiin, mutta elämä ei ole sujunut niin kuin iskelmissä haaveillaan. Nuori mies hakee pelastusta tangosta ja vaaleasta Virvestä. Vain toiseen voi luottaa. ”Kohtalo potkii munille eikä naisiin ei voi luottaa, mutta musiikki, musiikki ei petä koskaan”, Tenho neuvoo pientä veljenpoikaansa.

”Reijo Taipale on ainoa suomalainen tangokuningas, eikä ilman Reijo Taipaleen ja Unto Monosen tangoja Onnen maa -elokuvaa olisi olemassakaan”, totesi Markku Pölönen Teeman Kesäkinon haastattelussa vuonna 2012. ”Tango on keskeinen muisto maaseudusta 1960-luvun alusta. Se oli aivan huippua musiikin puolella, kaikki kuuntelivat sitä. Se oli oikeastaan viimeisen viattomuuden ajan musiikkia.”

Onnen maa tuli ensi-iltaan vuonna 1993. Talouslaman kurimuksessa kärvisteleville suomalaisille se näytti karun isänmaan lempeät äidinkasvot nostalgisessa valossa. Se vei onnen maalle, jossa hiljainen tango sateessa soi, toiveen tie vei rakkaimman luo ja pilvetkin haihtuivat pois.

Tenhoa esittää Pertti Koivula. Muissa tärkeissä rooleissa ovat Katariina Kaitue, Anja Pohjola, Veikko Tiitinen, Tuula Väänänen, Taisto Reimaluoto, Tatu Kaihua, Leo Raivio - sekä Reijo Taipale.

1960-luvun alun maalaisesta tango-Suomesta teemailta siirtyy 2000-luvun stadilaiseen musiikkikulttuuriin. Dokumenttielokuvassa Stadilaista tangoa etsimässä seurataan Tuomari Nurmion ”kutsumustehtävää pelastaa suomalainen tango”.

Nurmio etsii suomalaisen tangomusiikin juuria Pekka Gronowin, Pekka Jalkasen ja Jussi Raittisen kanssa. Kongontien orkesterin solistina hän esittää täyteläisiä versioita sekä omista kappaleistaan (mm. Valo yössä, Ruusunen, Sunnuntaina, Siihen loppui satumaa, Kuu kulkee hiljaa) että ikivihreistä (Pettäjän tie, Hopeinen kuu, Mustat kyyneleet).

”Täs rainas kelataan, duunataan ja skulataan stongamusaa. Meges Dumari ja Kongontien orkka”, totesi dokumentin ohjaaja Tahvo Hirvonen. Vuonna 2009 valmistunut elokuva on kuvattu vuosina 2005-2007.

Kongontien orkesterissa soittavat Tuomari Nurmio, laulu ja perkussiot, Antero Jakoila, kitarat, Jarmo Saari, kapellimestari, kitarat, taustalaulu, Markku Hillilä, rummut, Pepa Päivinen, puhaltimet, Arttu Takalo, koskettimet, lyömät, taustalaulu, Jukka Kiviniemi, basso, Varre Vartiainen, kitarat, Timo Kämäräinen, kitarat, taustalaulu ja Petri Keskitalo, tuuba.

Illan päätteeksi nähdään vielä Tango Finlandia, testosteroninkatkuinen animaatiomusikaali suomalaisista miehistä. Lyhytelokuvan ovat ohjanneet Hannu Lajunen ja Tomi Riionheimo vuonna 2007.

Lisätietoa ohjelmasta

Onnen maa, Suomi 1993. O: Markku Pölönen. N: Pertti Koivula, Katariina Kaitue, Anja Pohjola, Veikko Tiitinen, Tuula Väänänen, Taisto Reimaluoto, Tatu Kaihua, Leo Raivio, Reijo Taipale.

Stadilaista tangoa etsimässä, Suomi 2009. Dokumenttielokuva. O: Tahvo Hirvonen.

Tango Finlandia, Suomi 2007. Lyhyt animaatioelokuva. O: Hannu Lajunen, Tomi Riionheimo.

 

Suosittele75 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Iskelmä-Suomi 3: Syvä kuin meri

Tarina siitä, kuinka uuden pohjoisen sielun saanut tango aiheutti räjähdyksen, jonka kaiku kiirii edelleen. Tango antaa ujolle kansalle luvan tulla lähelle samalla kun se soi ääniraitana katoavalle maailmalle.

23.3. Teemalauantai: Laulujen Italia

Italiassa kaikki laulavat. Teemaillan avaa maan kuuluisimmista ja rakastetuimmista laulajista ja lauluista kertova dokumentti Italoiskelmän kulta-aika, ja sen päättää John Turturron sensuelli musiikkielokuva Passione - Napolin lauluja.

Kommentit

Anonyymi

Kovin oli Iskelmä-Suomen suomalaiseen tangoon keskittynyt osuus painottunut ”Manne-lähtöisiin” teemoihin.
Esimerkiksi Reijo Taipaleen ja Esko Rahkosen osuus jäi merkitystään pienemmäksi.

Anonyymi tämäkin

Olen ylläolevan kanssa samaa, mieltä lisäisin vain..
Grönin osuus oli kanssa liian pieni, Kärki ja Mononen tuotiin hyvin esille mutta koska 60-luvun tangoista oli kyse sieltä oli, Jaakko Salo pois! Unohtunutko? vai Miksikähän ei ole ohjelmassa esillä? Hyvin torsoksi, jäi koko "Syvä kuin meri jakso".. ):

Anonyymi

Jaakko Salo on osassa 4, muista katsoa!

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook