Uusi tekstityskirjasin käyttöön Teemalla
Julkaistu maanantaina 30.01.2012
Ohjelmien tekstityksen ilme Teemalla muuttuu helmikuussa. Teema ja FST5 ottavat ensimmäisinä Ylen kanavina käyttöön ohjelmien tekstityksessä uuden fontin eli kirjasimen 7.2. alkaen. Uusi kirjasin on nimeltään Tiresias – se on nimetty antiikin Kreikan tarujen sokean profeetan mukaan.
Tiresias-kirjasin onkin kehitetty Britannian valtakunnallisessa näkövammaisten liitossa vuosituhannen vaihteessa erityisesti heikkonäköisten tarpeet huomioiden. Digitaalisen tv-lähetystoiminnan aloittaminen teki tuolloin mahdolliseksi suunnitella entistä parempi kirjasin nimenomaan tv-ohjelmien tekstitykseen, ja nyttemmin vastaanotinkanta on uudistunut niin, että vanhoille kuvaputkitelevisioille suunniteltu kirjasin ei enää ole paras mahdollinen. Tiresiaksen muotoilussa on pyritty muun muassa siihen, että usein helposti keskenään sekoittuvat merkit eroaisivat toisistaan mahdollisimman selvästi: pikku l, iso I, numero 1, iso B ja numero 8, pienet kirjaimet a, e, o sekä monet muut. Tiresias on ollut jo käytössä YLE HD -kanavalla sen alusta asti.
Muutos ei vaadi katsojalta mitään toimenpiteitä, vaan vastaanotin vaihtaa uuteen kirjasimeen automaattisesti. Muut Ylen tv-kanavat siirtyvät käyttämään Tiresiasta kevään aikana.
Lisää kirjasimesta täällä: tiresias.org (englanniksi)
Teeman uutisia
- keskiviikkona 22.02.2012
Arkistojen salat -sarjan ohjaaja saapuu maaliskuussa Helsinkiin Teeman vieraaksi
- maanantaina 30.01.2012
Uusi tekstityskirjasin käyttöön Teemalla
- maanantaina 09.01.2012
Uusi kuvaohjelmalaki, uudet ikärajat
- maanantaina 12.12.2011
Marlon Brandon rintakarvoja löytynyt Suomesta!
- tiistaina 21.09.2010
Elokuvataiteen valtionpalkinto Kohtaamisia-elokuvan tekijöille
- torstaina 17.06.2010
Kevään 17 hetkeä
- tiistaina 15.06.2010
Kohtaamisia palkittiin Portugalissa
- torstaina 10.06.2010
Miia Jonkalle pronssipantteri-kulttuuripalkinto Afro-Suomen historiasta
- tiistaina 08.06.2010
Kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi päättää seuraavasta Finlandia-palkinnosta
- keskiviikkona 05.05.2010
Teemalle kehtolauluja tehnyt Susan Philipsz on Turner-palkintoehdokkaana
Postiosoite ja katsojapalaute
Palautesivuilta löydät palautelomakkeen ja YLEn ohjelmapalautteen.
