YLE Teema

 

Julkaistu perjantaina 05.03.2010 2 235

Olen vain ranskalaisen talon yksi ikkuna tai ehkä ovi

Kirjoittanut: Ella Kanninen

Viikossa piti kuvata kahden jakson materiaalit. Sunnuntait sentään yritettiin pitää vapaina.

Luin juuri lehdestä sanoneeni, että syyskuun Talo Ranskassa kuvauksissa Montpellierissä ”kaiki tuntui helpolta ja kepeältä”. Helppo ja kevyt eivät yleensä kuulu sanastoon, kun puhutaan tosi-tv:n toteuttamisesta rajatussa ajassa, tiukan budjetin kahlimina. Itse asiassa lausumani herätti hilpeyttä tuotantoyhtiössä, jossa edelleen työstetään kovaan paineen alla sarjan jaksoja!

Meillä oli runsaat neljä viikkoa aikaa kuvata yhdeksänjaksoinen sarja, jossa jakson pituus on 42 minuuttia. Käytännössä tämä tarkoitti, että viikossa piti kuvata kahden jakson materiaalit. Sunnuntait sentään yritettiin pitää vapaina. Kaikkia juonenkäänteitä ei ollut mahdollista suunnitella Helsingistä käsin, joten käsikirjoituksen aukkoja täytettiin pastiksen voimalla ja paikallisten inspiroimina yömyöhään. Päävastuussa olivat luonnollisesti tuottaja ja ohjaaja, eikä kateeksi käynyt ranskaa taitamatonta tuotantopäällikköämme, jonka vastuulla oli hoitaa seuraavan päivän kuvauspaikkojen luvat.

Melkein joka aamu kuvajaalla ja äänittäjällä oli tehtävänään seurata jonkun oppilaan hampaiden pesua ja muita aamutoimia ja kävipä joskus niinkin, että samainen kukon kanssa herännyt ryhmä oli liikkeellä vielä iltamyöhään.
Harvassa siis olivat ne hetket kun koko 12-henkinen tiimi istui illallispöytään samaan aikaan.

Miksikö sitten hehkutan elämän kepeyttä ja ihanuutta, kun tiedän jokaisen raataneen voimiensa äärirajoilla. Juuri edellä mainituista syistä! On suuri etuoikeus saada työskennellä porukassa, jossa kaikki paiskivat töitä olan takaa ja jossa jokaiseen voi luottaa. Jopa meksikolaiseen avustajaamme, joka teki ristinmerkin aina vuokrasitikkamme rattiin tarttuessaan ja joka enimmäisen päivän jälkeen oli romuttanut auton kyljen. Olivat päivät miten pitkiä ja paineet kuinka kovat tahansa, kukaan ei heittänyt hanskoja tiskiin kesken kaiken tai ryhtynyt marttyyriksi. Vatsassa kurni, mutta päässä aikataulut ja päivän tehtävät rullasivat kirkkaasti.

Juontajan roolissa minun piti keskittyä vuorosanoihini, olla paikalla kun tarvitaan, huolehtia ettei naama kiillä ja odottaa, odottaa ja odottaa. Henkilökohtaisesti eniten päänvaivaa tuotti kohtaus, jossa minun piti ajaa avoauto koulun pääovien eteen vilkkaasti liikennöidyllä ”kävelykadulla”. Kohtaus jouduttiin ottamaan uusiksi kahdeksan kertaan, ohjaajan mielestä en osunut koskaan oikeaan kulmaan.

Oli ohjelma mikä tahansa, yleensä sen juontaja saa eniten julkisuutta. Annan haastatteluja, kerron kuvauksista, hehkutan lopputulosta, vastaanotan risuja ja ruusuja. Teen sen kaiken mielelläni ja olen kiitollinen ja onnellinen työstäni. Olen kuitenkin vain ranskalaisen talon yksi ikkuna, tai ehkä ovi. Päästän katsojat sisään, jotta he voivat ihastella kaikkea talosta löytyvää. Hienoja kuvakulmia, hiottuja juonteenkäänteitä, jokaista tarkkaan äänitettyä rapsahdusta ja ärrän sorahdusta, rakkaudella koottuja inserttejä ranskalaisesta elämästä.

Tervetuloa meille, 13-henkinen perheemme odottaa teitä innolla!

Suosittele235 Suosittelee

Kommentit

Jaana R

Terveiset Montpellierista koko kuvausporukalle ja tervetuloa uudestaan!

EK

Ohjelma (esim osiot 1 ja 2) ovat aivan liian luhyen aikaa katsottavissa
areenassa!!

Mikä estäisi jatkoaikaa?

Ohjelmaa suosittelen!